21/05/2022
Niin, kuka kumma se nainen on, joka täällä yrityksessä häärää?🤔
Tervehdys ! Olen Marjaana, neljän lapsen äiti ja yhden miehen puoliso. Kotipaikkani on Mäntyharju, jossa olen myös syntynyt m***a lapsuus ja nuoruusvuodet kiertänyt Etelä-Savoa kunnes viimein palannut takaisin synnyinsijoille. 🥳
Työmaailma on kuljettanut minua myyntialalla kymmenisen vuotta, jolloin tutuksi tuli henkilö- ja yritysmyynti. Toiminut olen myyjänä, kouluttajana sekä myyntipäällikkönä. Uteliaana eri aloja kohtaan päädyin kuitenkin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi sosiaalialalle, johon kouluttauduin ja tein pitkään töitä. Viime vuodet on sitten yhdistelty kaikkea näistä kunnes viimein päätin yhdistää tämän kaiken yrittäjyydeksi vuoden 2022 alussa -tässä sitä nyt sitten ollaan! 🍀
Työpaikat, yhteisöt, esimiehet ja työt itsessään ovat antaneet minulle paljon eväitä elämään. Nyt koen että, seison vahvasti jalat maassa yritykseni kivijalkoja katsellessani, tietäen osaamiseni ja ymmärtäen, kuinka aina pitää olla valmis oppimaan ja omaksumaan uutta. 🤓
Nuoruusvuosien vauhti on vaihtunut rauhalliseen tapaan suhtautua elämään ja sen haasteisiin. Voimavarat ammennan perheestä, ystävistä, eläimistä, luonnosta ja hiljaisuudesta. ❤️
Työhön suhtaudun edelleen nöyrästi ja kunnioittaen, annan siihen itsestäni kaiken ja vähän päälle. Oman hyvinvointini vuoksi olen opetellut rytmittämään työtä ja muistamaan, ettei se kuitenkaan ole koko elämä.🍀
Ehdottomasti luen itseni elämänmyönteiseksi, iloiseksi ihmiseksi, jolta ei puutu huumorintajua eikä määrätietoisuutta. Toki minussa vahvasti asuu myös herkkä ja maailmaa alati pohdiskeleva ihminen.🤗
Kysyä ja kommentoida saa -areena on vapaasti käytössä😅😎 Kertokaa rohkeasti muistoja matkalta tai kysykää jos joku asia jäi kertomatta?
www.zema.fi