Okki

Okki Okki – aidosti kansainvälinen markkinointitoimisto. Autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa.

14/04/2023

“Olen tehnyt Facebook-mainontaa saadakseni lisää kävijöitä sivuilleni jo jonkin aikaa, m***a en vain saa tuloksia! Mikä mättää?”

Tässä kohtaa katsahtaisin ensimmäisenä Click-through-rateen ja vieläpä sen alalajiin Out-bound CTR. Jos out-bound CTR on todella alhainen ja ihmisiä halutaan juurikin verkkosivuille, on jokin pahasti pielessä. Tässä kohtaa joko kohdennus sakkaa tai mainos ei puhuttele. Noh kummasta lähteä muna vai kana tilannetta avaamaan?
Itse lähtisin ensin perus ok mainoksen kanssa testaamaan yleisöjä. Valitaan sopivia teemoja detailed targeting-kategorioista ja katsotaan, mitkä näistä saavat tällä mittarilla ok tuloksia. Toimivia yleisöjä voi sitten lähteä kasaamaan yhteen JOS näissä on tarpeeksi yhtäläisyyksia ja esimerkiksi viestiä on mahdotonta täsmentää. Jos kuitenkin kokee, että haluaa ensin löytää varmasti toimivan mainoksen käyttöön, kannattaa lähteä Lookalike-yleisöjen kanssa testaamaan. Tällöin alustan algoritmi etsii valmiiksi käyttäjät, jotka voisivat olla kiinnostuneita. Nyt kuitenkin on hyvä huomata, että algoritmi ei osaa mainoksesi perusteella miettiä yleisöä, vaan tämä tulee yhtäläisyyksistä esimerkiksi konvertoituneisiin käyttäjiin.
Tätä samaa kikkaa voi käyttää myös esimerkiksi ThruPlay raten tai Lead raten kanssa!
Kun oikea yleisö on löydetty kannattaakin lähteä testaamaan mainoksia ja kehittää näitä jatkuvasti saadun datan pohjalta; Millä tulee paras CTR? Millä paras cost-per-click? Entäs näkyykö liikenne konversioiden määrässä?

Miksi itse aloittaisin nimenomaan yleisöistä? Koska kun yleisöt ovat selvillä on mainoksia myös helpompi lähteä kehittämään. Lookaliket auttavat vain tiettyyn pisteeseen, m***a tämä ei poista sitä, että työ yleisöjen löytämiseksi on edelleen tehtävä ja kaikki mainokset eivät pure kaikkiin! Painotankin taas kerran, että kohdennus, kohdennus ja vielä kerran kohdennus. Mitä paremmin tunnet yleisösi ja saat viestisi perille, sitä tehokkaampia myös kampanjasi ovat!

-Iina

Okkilla haasteita ei kohdata yksin, vaan yhdessä. Me panostamme tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, eikä kenenkään tarvit...
28/03/2023

Okkilla haasteita ei kohdata yksin, vaan yhdessä. Me panostamme tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen, eikä kenenkään tarvitse jäädä yksin työnsä kanssa.

"Facebook-mainonnasta ei ole mitään hyötyä" on lausahdus, johon olen vallan usein törmännyt etenkin TikTokissa!Kuten jok...
15/03/2023

"Facebook-mainonnasta ei ole mitään hyötyä" on lausahdus, johon olen vallan usein törmännyt etenkin TikTokissa!

Kuten jokaisella alustalla, myös Facebookilla on omat käyttäjänsä. Mikäli myymäsi palvelu tai tuote ei vain yksinkertaisesti istu tälle alustalle, ei siitä tietenkään ole mitään apua – toisaalta ei ole myöskään TikTokista, Instasta tai Snäpistäkään moisessa tilanteessa.

Digimainonnasta puhuessa ja etenin alustoja arvotettaessa usein unohdetaan juurikin se, että jokaisella alustalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Siinä missä TikTok on nopea alusta ja hyvillä orgaanisilla sisällöillä siellä on mahdollista kasvaa nopeasti, m***a jos toivot tavoittavasi esimerkiksi yleisön, joka pörrää 40+ ikävuosissa, ei TikTok välttämättä ole oikea valinta. Samalla tavalla Facebook ei ole oikea valinta Gen Z:n tavoittamiseen. Tai Instagram ei ole paras kanava B2B pöhinälle, vaan sopii loistavasti visuaalisille toimijoille!

Onkin siis hyvä muistaa aina maksettua mainontaa aloittaessa, että jokainen kanava ei välttämättä ole oikea! Budjettia kannattaa aina ohjailla sinne, josta yleisön parhaiten tavoittaa, m***a esimerkiksi uudelleenmainontaa muilla alustoilla ei kannata pelätä!
Kampanja, jossa LinkedIn on pääkanava voi vallan mainiosti hyödyntää edullisesti Facebookin Retargeting-yleisöjä esimeriksi tunnettuus mielessä, jolloin pääpaino on tosiaan LinkedInissä, m***a Facebookin edullinen kampanja auttaa pitämään mainostettavan asian mielen päällä 🤗

- Iina

“AI!”, sanoi hakukoneoptimoija, kun työpaikkansa menetti.Voiko tekoälyllä tuotetulla sisällöllä kiilata hakutulosten ykk...
08/03/2023

“AI!”, sanoi hakukoneoptimoija, kun työpaikkansa menetti.

Voiko tekoälyllä tuotetulla sisällöllä kiilata hakutulosten ykköseksi? Mitä, jos julkaisisi kymmenen SEO-optimoitua artikkelia päivässä? Tie tähtiin olisi viimein auki! M***a jääkö tästä Googlelle kiinni ja… niin, kiinni mistä? Onko tekoälyn käyttäminen sisällöntuotannossa huijausta?

Ei ole, sanoo Google: korkealaatuisesta sisällöstä palkitaan, oli se tuotettu miten tahansa! Turhien sisältöjen tuottaminen tekoälyn avulla vilunki ja hakutulosten ykkössija mielessä katsotaan kuitenkin huijaamiseksi – ja tämä saattaa näkyä myös hakutuloksissa. Eli siitä vain, kunhan sisältö on korkealuokkaista, omaperäistä ja hyödyllistä! Lisää aiheesta täältä: https://developers.google.com/search/blog/2023/02/google-search-and-ai-content.

Ja uteliaille tiedoksi: kyllä, vitsin keksi ihminen. Näin nerokkaisiin huumorihuiskauksiin ei tekoäly pysty (vaikka tätäkin yritettiin kyllä).

“AI!”, sanoi hakukoneoptimoija, kun työpaikkansa menetti.Voiko tekoälyllä tuotetulla sisällöllä kiilata hakutulosten ykk...
08/03/2023

“AI!”, sanoi hakukoneoptimoija, kun työpaikkansa menetti.
Voiko tekoälyllä tuotetulla sisällöllä kiilata hakutulosten ykköseksi? Mitä, jos julkaisisi kymmenen SEO-optimoitua artikkelia päivässä? Tie tähtiin olisi viimein auki! M***a jääkö tästä Googlelle kiinni ja… niin, kiinni mistä? Onko tekoälyn käyttäminen sisällöntuotannossa huijausta?

Ei ole, sanoo Google: korkealaatuisesta sisällöstä palkitaan, oli se tuotettu miten tahansa! Turhien sisältöjen tuottaminen tekoälyn avulla vilunki ja hakutulosten ykkössija mielessä katsotaan kuitenkin huijaamiseksi – ja tämä saattaa näkyä myös hakutuloksissa. Eli siitä vain, kunhan sisältö on korkealuokkaista, omaperäistä ja hyödyllistä!
Lisää aiheesta täältä: https://developers.google.com/search/blog/2023/02/google-search-and-ai-content

Ja uteliaille tiedoksi: kyllä, vitsin keksi ihminen. Näin nerokkaisiin huumorihuiskauksiin ei tekoäly pysty (vaikka tätäkin yritettiin kyllä).

Miltä näyttää savolainen tekoälyn silmin? No tältä!
16/02/2023

Miltä näyttää savolainen tekoälyn silmin? No tältä!

Millä kanavalla mainostaa, ja millä laitteella kuluttajat käyttävät eri alustoja? https://datareportal.com/reports/digit...
08/02/2023

Millä kanavalla mainostaa, ja millä laitteella kuluttajat käyttävät eri alustoja? https://datareportal.com/reports/digital-2023-global-overview-report linkin takaa löytyy mielenkiintoisia tilastoja! 💻 Vaikka raportin data on vuoden takaa, antaa se hyvän käsityksen eri kanavoiden käyttöasteista sekä Suomessa, että globaalisti!

Kuva luotu DALL•E 2 - Open AI:lla.

Hyvää Runebergin päivää! Kuvat on luonut DALL-E 2 AI.🥧 💻 👨‍💻
05/02/2023

Hyvää Runebergin päivää!
Kuvat on luonut DALL-E 2 AI.🥧 💻 👨‍💻

Pyysin tekoälyä kirjoittamaan linkkaripostauksen. Tältä se näyttää:Keinoäly tulee mullistamaan sisällöntuotannon myös Su...
09/01/2023

Pyysin tekoälyä kirjoittamaan linkkaripostauksen. Tältä se näyttää:

Keinoäly tulee mullistamaan sisällöntuotannon myös Suomessa merkittävästi lähivuosina. Tämä johtuu siitä, että keinoäly pystyy tuottamaan sisältöä nopeasti ja tehokkaasti sekä tarjoamaan uutta ja innovatiivista näkökulmaa sisältöön.
Esimerkiksi keinoälyt voivat auttaa yrityksiä luomaan korkealaatuista sisältöä nopeammin ja tehokkaammin, mikä säästää aikaa ja rahaa. Ne voivat myös auttaa yrityksiä tavoittamaan laajemman yleisön, koska ne pystyvät tuottamaan sisältöä useille eri kielille.
Lisäksi keinoälyt voivat auttaa yrityksiä parantamaan sisältönsä laatua, koska ne pystyvät analysoimaan suuria määriä tietoa ja tarjoamaan uusia näkökulmia ja ideoita.
Kaiken kaikkiaan keinoäly tulee olemaan tärkeä osa sisällöntuotantoa tulevaisuudessa ja sen avulla yritykset pystyvät luomaan entistä laadukkaampaa sisältöä ja tavoittamaan laajemman yleisön.

lähde: ChatGPT

Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta! Suuri kiitos kuluneesta vuodesta!✨❤️: Okkin tiimi
23/12/2022

Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta! Suuri kiitos kuluneesta vuodesta!✨

❤️: Okkin tiimi

Gartnerin keväällä julkaiseman tutkimuksen mukaan vuonna 2022 pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten yritysten markki...
22/12/2022

Gartnerin keväällä julkaiseman tutkimuksen mukaan vuonna 2022 pohjoisamerikkalaisten ja eurooppalaisten yritysten markkinointibudjetit ovat nousseet 9,5 %:iin yritysten liikevaihdosta. Luku on kuitenkin yhä useita prosenttiyksiköitä pandemiaa edeltävää aikaa matalampi.

Mitenköhän tulee olemaan ensi vuoden laita?

Marketing budgets have climbed to 9.5% of total company revenue in 2022, an increase from 6.4% in 2021, according to Gartner, Inc. While marketing budgets are increasing this year, they still lag pre-pandemic spending levels.

Address


Alerts

Be the first to know and let us send you an email when Okki posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Contact The Business

Send a message to Okki:

  • Want your business to be the top-listed Advertising & Marketing Company?

Share