29/05/2019
Miltton suunnitteli ja Pekka Hara ohjasi lääkeyhtiö Rochelle kolme ja puoliminuuttisen emotionaalisen mainoselokuvan ”Saaran kaksi elämää”. Se on draamakertomus nuoresta tanssijanaisesta, joka saa MS-tautidiagnoosin.
Diagnoosin saamisen jälkeen filmi seuraa kahta eri versiota Saarasta: sitä, jolla oireet jäävät vähäisemmiksi, ja sitä, jolle oireet tulevat vahvempana.
Kyseessä on siis hiukan samanlainen rakenne kuin vuoden 1998 elokuvassa Sliding Doors, jossa Gwyneth Paltrow’n esittämä hahmo ehtii/myöhästyy metrosta, ja sitten seurataan kahta eri tarinaa.
Rochen MS-projektissa on kolme asiaa, jotka ovat harvinaisia, elleivät ainutlaatuisia, Suomessa.
Filmin ja MS-taudin ympärille on tehty sivusto tunneMS.fi, jossa katsoja voi ensimmäistä kertaa Suomessa interaktiivisesti hiiri-näppäimellä valita, kumpaa versiota tarinasta haluaa missäkin vaiheessa filmiä seurata.
Toinen ennen näkemätön asia liittyy mainoselokuvan ”lineaariseen” versioon. Jos pitkässä elokuvassa – kuten Sliding Doorsissa - tarinaa voidaan viedä vuorotellen, lyhyessä muodossa näin ei ole aikaa tehdä. Ohjaaja Pekka Hara ratkaisikin asian näyttämällä tarinat koko ajan split screenillä – m***a ei vierekkäin, vaan päällekkäin!
Kolmas erikoisuus on se, että kuvausaikataulujen ainaisen kiireellisyyden takia pääosaa esittävät identtiset kaksoset. Näin pystyttiin kuvaamaan samalla kamera-asetuksella aina ”molemmat versiot” Saarasta vaihtamalla esiintyjää. Näin säästettiin aikaa puvustamisesta ja maskeerauksesta.
Kampanjan suunnitteli Miltton, filmin tuotti Otto Productions ja saitin teknisestä puolesta vastasi Evermade. Filmi pyörii saitin lisäksi 100-sekuntisena versiona elokuvateattereissa, ja sitä tullaan levittämään myös muiden Rochen eurooppalaisten osastojen kautta.
Kansainvälistä MS-päivää vietetään tänä vuonna 30. toukokuuta.
https://tunnems.fi/
Rochen tunneMS.fi -sivustolta löydät Pekka Haran ohjaaman 3-minuuttisen filmin. Sivustolla voit “ohjata” videota itse. Kokeile.