24/08/2026
Muutama sananen tarinoiden voimasta tuoreeltaan sykähdysten jälkeen.
Sain viettää ikimuistoisen viikonlopun YAMK-opintoihini liittyvässä kirjoitusretriitissä Seilin saarella. Vierailin saarella ensimmäistä kertaa, joten osallistuin opastetulle kierrokselle, jossa opas kertoi saaren karusta historiasta lepra- ja mielenterveyspotilaiden hospitaalina. Eipä niistä hoidoista noin vain mantereelle palattukaan. Moni lepää saarella edelleen.
Saari, sen luonto ja rakennukset, on vaikuttava elämys jo itsessään, ja tietoahan etsivä toki aina löytää. M***a kun asiat esitetään kontekstiin sopivien tarinoiden muodossa, on vaikuttavuus ihan eri luokkaa. Muistan todennäköisesti aina miltä Seili tuntui ennen ja jälkeen tarinoiden.
Kuvassa Pullopostia Seilin saarelta - potilas numero 43 -kirjan päähenkilön hauta. Tietokirjailija Susan Heikkinen on tehnyt kirjassaan omaperäisen ratkaisun epävarman tiedon ja aukkojen käsittelyyn osana tarinaa. En spoilaa enempää. Kiinnostuneet kirjastoon, mars. Itselläni kirja on vielä kesken, joten saan jatkaa Seilin-reissua vielä kotisohvalla. ❤️