27/11/2023
Muutun uusi logo on julkaistu.
Muutu muuttuu ja kehittyy, joten Muutun logon eli tunnuksen oli aika kokea myös muodonmuutos. Halusimme, että logon ilme päivittyy vastaamaan nyky-Muutua. Uusi logo aloittaa Muutun vuonna 2024 valmistuvan ilmeen uudistuksen.
Uuteen tunnukseen on haettu inspiraatiota mobiililaitteiden pyyhkäisynapeista. Muutu toteuttaa kotisivuprojektit yhtä virtaviivaisen vaivattomasti. Puhelimille optimoidut sivut ovatkin Muutulla itsestäänselvyys.
Toimintamme keskittyy yhä kotisivubisnekseen ja toteutamme parhaat kotisivut ikinä. Etänä.
Pidämme myös yhä saappaat jalassa, emmekä eksy pois omalta tieltä. Tuota tietä olemme leventäneet vuoden 2023 aikana hakukoneoptimoinnin (SEO) ja Google Ads -hakumainonnan palveluilla.
Olemme yhä sitä mieltä, että onnistunut kotisivu syntyy kokemuksesta ja näkemyksestä – ei pelkästä koodista. Jalostamme asiakkaan ajatukset, luomme sisällön, graafisen ilmeen ja fiilistelemme. Ja sitten pidämme huolta.
Vuoden 2023 loppusuoralla Muutulla on 1300 kotisivuasiakkuutta.