16/02/2026
Myyrmäen moskeijassa työskentelevä imaami Sharmarke Said Aw-Musse, on ottanut vahvasti kantaa minun ja meidän valtuustoryhmämme valtuustossa pidettyihin puheisiin. Hän on syvästi huolissaan Vantaalle ja koko yhteiskuntaan levinneestä ilmiöstä. Ilmiöstä, missä puhumme maahanmuuton tuomista ongelmista.
Sananvapaus ei kuitenkaan oli sivuseikka eikä neuvottelukysymys. Se on liberaalin oikeusvaltion kulmakivi, myös Suomessa. Siksi on ongelmallista, jos uskonnollinen auktoriteetti, kuten imaami, pyrkii vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset saavat sanoa, kirjoittaa tai kritisoida.
Suomi ei ole teokratia. Lainsäädäntö, perusoikeudet ja yhteiskunnalliset normit perustuvat maalliseen oikeusjärjestykseen, eivät uskonnollisiin tulkintoihin. Kun uskonnollinen johtaja yrittää rajata sananvapautta, kyse ei ole vain yksittäisestä mielipiteestä, vaan periaatteellisesta ristiriidasta: kuka määrittää hyväksyttävän puheen rajat – demokraattinen oikeusvaltio vai uskonnollinen oppi?
” – Tulee todella surullinen olo tällaisesta keskustelusta. On huolestuttavaa, että he, jotka puhuvat räväkimmin ja kovemmin, saavat huomiota ja tukea, Aw-Musse sanoo.
Hän kokee rasistisen puheen kärjistymisen liittyvän keskusteluun sananvapaudesta.
– Yhä useampi poliitikko vetoaa siihen, että hänellä on sananvapaus – ja siksi he saavat jopa tukea halventaville kommenteilleen.”
Sananvapauden ydin on oikeus esittää epämukavia, kriittisiä ja jopa loukkaaviksi koettuja näkemyksiä. Se suojaa ennen kaikkea puhetta, josta joku ei pidä. Jos sananvapautta aletaan kaventaa uskonnollisten tunteiden perusteella, ollaan liukkaalla pinnalla. Yhden ryhmän pyhä ei voi muodostua kaikkia sitovaksi puhekielloksi. Tästä on jo esimerkki Britanniassa.
Kyse on myös yhdenvertaisuudesta. Maallisessa demokratiassa mikään uskonnollinen ryhmä ei saa erityisasemaa perusoikeuksien kustannuksella. Jos uskonnollisille johtajille annetaan tosiasiallista valtaa määrittää puheen rajoja, syntyy epätasapaino, joka rapauttaa oikeusvaltion neutraaliutta.
Kritiikki, satiiri ja uskonnollistenkin ilmiöiden kyseenalaistaminen ovat avoimen yhteiskunnan normaalia toimintaa. Niihin vastaaminen kuuluu argumentein, ei vaatimuksin vaientaa. Vapaassa maassa ajatuksia haastetaan keskustelulla – ei rajoituksilla.
Sananvapaus ei ole hyökkäys ketään vastaan. Se on suoja kaikille. Ja juuri siksi sen rajoittamiseen on suhtauduttava äärimmäisen pidättyvästi täysin riippumatta siitä, kuka rajoituksia esittää.
