Unfair Lean Marketing

Unfair Lean Marketing Unfair on Suomen ensimmäinen liini markkinointitoimisto, joka tuottaa asiakkailleen epäreilua kilpailuetua. Unfair on Google Partner.

Vannomme ketterän tekemiseen, hyvän fiiliksen ja arvoa tuottavan bisneksen nimeen. Näillä eväillä synnytämme isoja tuloksia pienessä ajassa – jopa yhdessä yössä – ja kerromme monimutkaiset asiat yksinkertaisesti auttaen asiakastamme rakentamaan hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa. Vaikka puhumme liinistä markkinoinnista, kyseessä on koko bisneskentän muuttumisesta. Eilisen resepteillä ei enää tehdä huomisen bisnestä. Tulevaisuudessa pärjäävät yritykset, joiden bisnes on asiakaslähtöistä, ketterää ja kustannustehokasta. Siksi olemme heittäneet heipat turhalle pönötykselle, tyhjille myyntipuheille ja omaan napaan tuijottelulle.

Noin kuukausi sitten juhlimme 10-vuotiasta Unfairia  ihanien ihmisten ympäröimänä 💜🎉Illan aikana vaihdettiin kuulumisia,...
01/07/2026

Noin kuukausi sitten juhlimme 10-vuotiasta Unfairia ihanien ihmisten ympäröimänä 💜🎉

Illan aikana vaihdettiin kuulumisia, naurettiin vedet silmissä, muisteltiin vanhoja haikeudella ja jännitettiin mitä tulevan pitää. Unohtamatta tietenkään upeita liikkeitä tanssilattialla ja skumppaa laseissa 🥂

On aika ihanaa huomata, että miten upeiden tyyppien kanssa on tullut tehtyä töitä nämä vuodet 🥰

Katsotaan, mitä kaikkea seuraava 10 vuotta tuo tullessaan 🦄

📸:

Uudelle teknologialle tulee rakentaa uskottava paikka markkinassa. 💥Lähes päästöttömän louhintaratkaisun kehittänyt Forc...
16/06/2026

Uudelle teknologialle tulee rakentaa uskottava paikka markkinassa. 💥

Lähes päästöttömän louhintaratkaisun kehittänyt Forcit tuo uusinta räjähdeteknologiaa kansainvälisen kaivos- ja infrateollisuuden tarpeisiin. Toimialalla, jossa turvallisuus, toimintavarmuus ja käytännön näytöt ratkaisevat, arvo täytyy osata sanoittaa tarkasti.

Unfair rakensi Forcitille go-to-market-strategian ja kaupallisen tarinan Suomen, Ruotsin ja Norjan markkinoille.

"Unfair ymmärsi nopeasti toimintaympäristömme erityispiirteet ja auttoi meitä rakentamaan uskottavan kansainvälisen markkinatarinan teknologialle, jossa turvallisuus, regulaatio ja vastuullisuus ovat kriittisiä menestystekijöitä."

– Tommi Halonen, COO & Executive Vice President, Forcit Explosives

Yhteinen työ toi Forcitille yhtenäisen tavan viestiä teknologiastaan eri markkinoilla toimiville tiimeille, kumppaneille ja asiakkaille sekä selkeän mallin markkinoille etenemiseen.

Alkoiko kiinnostaa?

Lue koko asiakastarina ja tutustu töihimme:
https://unfair.fi/tyo/uusi-rajahdeteknologia-sai-kaupallisen-tarinan-ja-go-to-market-strategian-kansainvalisille-markkinoille/

Kun maailma vaihtaa suuntaa, on valintojen aika. 🧭Merinova lähti kirkastamaan rooliaan Vaasan energiaklusterin koordinoi...
12/06/2026

Kun maailma vaihtaa suuntaa, on valintojen aika. 🧭

Merinova lähti kirkastamaan rooliaan Vaasan energiaklusterin koordinoijana tilanteessa, jossa toimintaympäristö on murroksessa ja rahoitusmallit muokkaantuvat.

Unfairin fasilitoima liini strategiatyö toi päätöksentekoon selkeän fokuksen: mikä on Merinovan rooli kehittämisen asiantuntijana ja missä se tuottaa eniten arvoa.

"Strategiatyö laittoi meidät oikeasti pohtimaan voitettavia taisteluita ja tekemisen mittareita. Se on toiminut hyvänä pohjana ja työkaluna arjen työssä.” – Marko Kuokkanen, Merinovan toimitusjohtaja

Liini prosessi keräsi henkilöstön, omistajat ja keskeiset sidosryhmät keskusteluun, haastoi tunnistamaan tärkeimmät valinnat ja vauhditti Merinovan yhteiseen suuntaan.

Selkeä strategia määrittää, millaista hankeportfoliota Merinova rakentaa, miten kaupallista konsultointitoimintaa kehitetään ja miten pk-yritykset kytketään mukaan veturihankkeisiin.

Alkoiko kiinnostaa?

Lue koko asiakastarina ja tutustu töihimme:
https://unfair.fi/tyo/liini-strategiaprosessi-vahvisti-roolin-energiaklusterin-johtajana/

💜 Etsimme uutta asiakasvastaavaa Unfairille!Etsimme tiimiimme bisneslähtöistä, ratkaisukeskeistä työkaveria, joka innost...
18/05/2026

💜 Etsimme uutta asiakasvastaavaa Unfairille!

Etsimme tiimiimme bisneslähtöistä, ratkaisukeskeistä työkaveria, joka innostuu aidosta tiimityöstä 🙌🏻

Tunnistatko itsesi seuraavista?

🦄 Haluat kehittää asiakkaidamme liiketoimintaa
🦄 Innostut myynnistä ja projektien vetämisestä
🦄 Olet tiimipelaaja, joka haluaa jakaa osaamistaan

✨ Tarjoamme uniikin työyhteisön, 4+1-työviikon ja epäreilun hyvät edut!

📆 Hakuaika: 7.6.2026 asti
👀 Aloitus: elokuussa 2026

👉🏻 Lue lisää paikasta ja lähetä hakemuksesi osoitteessa https://unfair.fi/me/meille-toihin/

Unfair x franchising 🤝Olemme Suomen Franchising-Yhdistyksen markkinointikumppani, ja franchisingketjujen markkinointi on...
12/03/2026

Unfair x franchising 🤝

Olemme Suomen Franchising-Yhdistyksen markkinointikumppani, ja franchisingketjujen markkinointi on lähellä sydäntämme. Nähdään Franny Awards -gaalassa 20.3. 💜

Miltä näyttäisi palautuminen työaikana? 🧐 Unfairilla on käytössä 4+1-työviikko, joka mahdollistaa meidän työntekijöille ...
20/02/2026

Miltä näyttäisi palautuminen työaikana? 🧐

Unfairilla on käytössä 4+1-työviikko, joka mahdollistaa meidän työntekijöille aikaa kehittämiseen, uuden oppimiseen ja palautumiseen ⏳🧠💆‍♀️

Meillä palautumista on tehty myös yhdessä kaupunkikävelyjen muodossa 🚶‍♂️Ollaan siis porukalla lähdetty tutustumaan Tampereen eri kaupunginosiin paikallisen unfairilaisen opastuksella 🦄 Viime vuonna seikkailtiin mm. Pispalassa.

Yhtenäinen ilme ketterällä tuotantomallilla. 🍗✨    Unfair vastaa suuresta osasta Siipiweikkojen ravintolakampanjoiden ja...
18/02/2026

Yhtenäinen ilme ketterällä tuotantomallilla. 🍗✨

Unfair vastaa suuresta osasta Siipiweikkojen ravintolakampanjoiden ja markkinointimateriaalien tuotannosta. Ketterä yhteistyö varmistaa, että materiaalit valmistuvat nopeasti arjen tarpeisiin ja pysyvät brändiohjeistuksen mukaisina toimipisteestä toiseen. ☝️

Selkeä ja tunnistettava ilme vahvistaa asiakaskokemusta ja vauhdittaa ketjun kasvua. 💪

Kiitos Siipiweikkojen tiimille luottamuksesta ja jatkuvasta yhteistyöstä.🧡

👉 Lue referenssi: https://unfair.fi/tyo/kettera-tuotantomalli-siivittaa-ravintolaketjun-kasvua-ja-lujittaa-brandia/

epäreilukilpailuetu

Markkinoinnin strategilla Hannalla tuli ensimmäiset 10 vuotta tallissa täyteen tammikuussa, ja luovan johtajamme Henkan ...
17/02/2026

Markkinoinnin strategilla Hannalla tuli ensimmäiset 10 vuotta tallissa täyteen tammikuussa, ja luovan johtajamme Henkan merkkipäivä on tulossa tuota pikaa maaliskuussa. Toukokuussa juhlitaan 10-vuotiasta Unfairia porukalla, stay tuned! 🥳

Hyvää (melkein) ystävänpäivää 🌷💖Meillä lähti ystävänpäivän aatto käyntiin yhteisellä aamupalalla, jossa tietysti värikoo...
13/02/2026

Hyvää (melkein) ystävänpäivää 🌷💖

Meillä lähti ystävänpäivän aatto käyntiin yhteisellä aamupalalla, jossa tietysti värikoodatut herkut 🍩

Aamupaloilla käydään yhteisiä asioita läpi, nautitaan toistemme seurasta ja tietysti syödään pirun hyviä eväitä 😋

Yksi yli muiden. Avant.Avant Tecno vie suomalaista huippuosaamista yli 70 maahan. Me Unfairilla olemme saaneet olla muka...
27/01/2026

Yksi yli muiden. Avant.

Avant Tecno vie suomalaista huippuosaamista yli 70 maahan. Me Unfairilla olemme saaneet olla mukana rakentamassa tätä tarinaa strategisen markkinoinnin ja brändityön kautta jo vuodesta 2019.

Yhteistyössä on yhdistetty luova ajattelu ja dataohjautuva tekeminen selkeään strategiseen suuntaan, joka tukee myyntiä ja skaalautuu globaalisti.

Kun brändi on kirkas ja markkinointi johdonmukaista, syntyy tuloksia. Tuhansia myyntivalmiita kontakteja vuosittain ja vahva tuki jälleenmyyjien arkeen ympäri maailmaa.

Lämmin kiitos Avant Tecnon tiimille luottamuksesta ja pitkäjänteisestä kumppanuudesta. On ilo tehdä töitä brändin kanssa, joka tietää kuka se on ja minne se on menossa.

👉 Lue referenssistä, mitä markkinoinnin kokonaisvaltainen kehittäminen kattaa: https://unfair.fi/tyo/kirkas-brandi-ja-dataohjattu-markkinointi-siivittavat-avantin-vientia-yli-70-maahan/

Osoite

FinlaysoninKatu 2
Tampere
33210

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Keskiviikko 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00
Perjantai 09:00 - 17:00

Puhelin

+358407366809

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Unfair Lean Marketing :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Unfair Lean Marketing :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria